tiistai 27. elokuuta 2013

2.Ydinvoima on hyvästä

  Voisiko Suomessa tapahtua mahdollista ydinvoimalaonnettomuutta? Ikävä kyllä voisi, mutta se on aika epätodennäköistä, sillä Suomen ydinvoimalat ovat todella hyvässä kunnossa.

   Maailmassa on tapahtunut neljä tuhoisaa ydinonnettomuutta. Ydinonnettomuudet ovat tapahtuneet Yhdysvalloissa, Venäjällä ja Japanissa. Kaikki ydinonnettomuudet olisi pystytty välttämään paremmalla säteilyturvallisuudella. Ydinonnettomuudet ovat ydinvoimaloiden huonoja puolia, sillä tuhot ovat todella suuret. Ydinvoimalan toimintaan liittyy onnettomuusriski ja mahdollisen onnettomuuden vaikutukset ovat tuhoisia laajalla alueella ja kestävät kauan. Ydinvoima tuottaa vaarallista radioaktiivista jätettä, jonka hävittäminen on ongelma, sillä radioaktiivisuuden poistuminen jätteestä kestää kauan.  
   
     Suomessa on tällä hetkellä neljä ydinvoimalaa, viides on rakenteilla ja kaksi on suunnitteilla. Japanin ydinonnettomuuden seurauksena ydinvoimalahankkeesta on alettu luistamaan, sillä monet ihmiset ovat ydinvoimalaa vastaan. Ydinvoimalla on myös hyviäkin puolia, kuten saasteettomuus. Ydinvoima on tällä hetkellä puhtain energiamuoto.

  Toisinaan ymmärrän ydinvoimaloita vastustajia, sillä en itsekkään haluaisi ydinonnettomuuden tapahtuvan Suomessa. Tällä hetkellä tässä yhteiskunnassa olisi kaikista parasta rakentaa lisää ydinvoimaloita Länsi-Suomeen. Mielestäni olisi loistavaa, jos Suomeen rakennettaisiin lisää ydinvoimaloita, sillä saataisi lisää työpaikkoja ja sähkön hinta alentuisi. Eikä Suomen enää tarvitsisi ostaa sähköä naapurimailta, jota Suomi tällä hetkellä tekee.

   Sitten on olemassa näitä viherpiipertäjiä ja muita luontoaktivistit, jotka yrittävät jarruttaa ydinvoimahankkeiden toteutumista. He yrittävät suojella luontoa viimeiseen saakka ja he eivät ole mihinkään tyytyväisiä. Vaikka kyse olisi mistä energianmuodosta tahansa, he yrittävät keksiä siitä jotain huonoa. 

  Onko parempi tuottaa sähköä fossiilisten polttoaineiden avulla vai radioaktiivisen uraanin avulla?
 Jokainen saa miettiä vastausta tuohon kysymykseen. 

  Yksi asia on varsin selvä. "Uraani halkeaa ja tuottaa lamppuun valkeaa"  


 
 

maanantai 19. elokuuta 2013

Lämmittelyä!

1a)

   Valitsin kyseisen kurssin, koska haluan kehittää kirjoittamista ylioppilaskirjoituksia silmällä pitäen, sillä kirjoitan äidinkielen keväällä.Tällä kurssilla pystyn keskittymään pelkästään kirjoittamiseen, kun pakollisilla äidinkielen kursseilla täytyy tehdä tehtäviä ja lukea kirja. Toivon, että tämä kyseinen kurssi antaa lisää motivaatiota kirjoittamisen suhteen.
        Pystyn mielestäni tuottamaan teksti hyvin, mutta kielenhuoltoa täytyy parantaa. Teen tyhmiä kirjoitusvirheitä, jotka jälkikäteen jää harmittamaa. Yleensä en kauheasti lue omia tuotoksiani, mutta tällä kurssilla sitä tulee tehtyä.
     Mielestäni on tosi hyödyllistä, että osaa tuottaa erilaisia tekstejä, sillä näitä kaikkia tekstejä voi hyödyntää toisiinsa.


  Opettajan esittämä tehtävälista vaikuttaa mainiolta, sillä kolme tuntia on sopiva määrä yhdelle tekstille.

http://www.mtv3.fi/urheilu/yleisurheilu/uutiset.shtml/2013/08/1793044/bryggare-toivoo-neziri-seuraavassa-mm-finaalissa

   Mielestäni teksti oli lukemisen arvoinen, koska siinä entinen suomalainen huippu-urheilija kertoo hänen oman mielipiteensä, minkälaiset mahdollisuudet Nezirillä on tulevaisuutena. Haluan tietää, mitä mieltä entinen huippu-urheilija on Suomen mahdollisesta tulevaisuuden mitalistista.   
 
1b)

   Tarjoilijan lähtiessä pois, Emil näki taas miehen. Hän ihmetteli, kuka kyseinen mies mahtoi olla. Emil oli nähnyt miehen aikaisemmin. Sitten hän muisti. Mies oli ollut ostamassa kalaa lähimmäisessä kalakaupassa. Silloin hänellä oli päällään suora raidallinen kauluspaita ja siistit shortsit.
     Tarjoilija toi Emilille lihakeittoja. Emilin ajatus herpaantui, mutta hän kiitti tarjoilijaa kohteliaasti. Seuraavan kerran, kun hän vilkaisi miestä kohti, mies oli kadonnut. Miehen paikalle oli jäänyt tuuhea ja erittäin kiiltävä sulka. Emil söi lihakeiton hetkessä, sillä häntä kiinnosti baarista hävinnyt mies.
     Emil huomasi räkäsestä baarista poistuessa, että sade oli alkanut uudestaan. Kaikki ihmiset oli läpimärkiä. Yhtäkkiä lakkasi satamasta ja aurinko alkoi paistamaan. Emil jatkoi mietiskelyä ja käveli tiehensä. Samalla linnut alkoivat sirkuttamaan.


Sanalista: Taipalsaari, Ankkurikaari, Toukokuu, Lihapullat, Pepe Willberg, kissa.


Matti ja Pekka katselivat youtube:sta Pepe Willberg:n musiikkitaltiointeja. Heillä ei ollu muuta tekemistä, kun katsella tietokoneelta erilaisia videoita, koska heillä oli kesäloma. He löysivät videon, jossa Pepe Willberg oli tietokilpailussa, jonka nimi oli Oikea Kysymys.

  Ohjelmassa kilpailijat näkevät oikeaan kysymykseen vastauksen, mutta siten, että vastausten kirjaimet ovat sekoitettu. Ohjelmassa Pepeltä kysytään kysymys "Milloin vietään uudenvuodenaattoa?"  Pepe vastaa: - Toukokuussa. Ohjelman juontaja sanoo: Ei. Uudenvuodenaattoa vietetään Tammikuussa. Pepe on hämillään. 

Pekka ja Matti alkavat nauramaan videon ansiosta. Molempien mielestä tämä video oli paras koskaan näkemä video. He nauravat taukoamatta, kunnes Pekan puhelin alkaa soida. Pekan äiti käskee häntä syömään. Joten he lähtevät yhdessä Pekan luokse syömään lihapullia. Matti ja Pekka ottavat pyörät alle ja suuntaavat Ankkurikaarelle.

”Onneksi asut täällä Taipalsaarella” sanoo Pekka. ”Niinpä” vastaa Matti